Mikko Sidoroff: Suuri paasto

Vuosi 2013 oli Kamarikuoro Krysostomoksen supervuosi, kun kuoro täytti 10 vuotta. Tiedossa oli juhlakonsertteja, uutta graafista ilmettä juhlavuosilogoineen, uudistetut nettisivut ja mikä parasta, paljon uusia kantaesityksiä. Juhlavuotta voisikin kuvailla melkoiseksi kantaesityskimaraksi, kun uutta musiikkia tilattiin peräti neljältä säveltäjältä. Allekirjoittaneen lisäksi nuotteja papereille rustailivat nuoremman polven tekijät Henri Sokka ja Lauri Mäntysaari. Kokeneempaa näkökulmaa tarjosi Pekka Jalkanen, jonka upea Deesis kantaesitettiin juhlavuoden viimeisessä konsertissa. Soivaa kestoa näillä vuoden 2013 kantaesityksillä oli yhteensä peräti kaksi tuntia.

Oma kontribuutioni Kamarikuoro Krysostomoksen juhlavuodelle oli tähän asti laajin kuoroteokseni Suuri paasto, joka käsittää 16 ortodoksisen suuren paaston sekä suuren viikon veisua. Teos etenee jokseenkin kronologisesti paaston valmistusviikoilta aina pääsiäisyön kynnykselle asti. Otin teokseen mukaan kaksi osaa jo aiemmin Kaari -ensemblelle säveltämästäni teoksesta Rukoushuokauksia Neitsyt Marialle, sillä temaattisesti ne solahtivat tähän kokonaisuuteen varsin mainiosti*. Myös Krysostomoksessa laulaneet omat solistit saivat laulettavaa, mikä osaltaan teki tästä teoksesta vielä enemmän ”meidän oman biisin”. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteivätkö muutkin kuorot kappaletta saisi esittää, päinvastoin! Nuotti on saatavilla Sulasolista sekä suomen- että englanninkielisenä versiona.

Ortodoksisen kirkon paastonaikaa luonnehditaan sanoilla ”kirkas surumielisyys” tai ”valoisa murhe”. Setäni, isä Matti Sidoroff kirjoittaa tästä kauniisti Suuri paasto -levyn kansitekstissä:

”..Näihin ilmaisuihin sisältyy tietty ristiriita, paradoksi: eikö murhetta luonnehdi pikemminkin pimeys, surumielisyyttä synkkyys? Paaston jumalanpalvelukset viestivät murhetta, liturgiset värit ovat tummia, palvelukset pitkiä ja väsyttäviä, ja ne toimitetaan vähäisessä valossa. Tuon tuosta polvistutaan ja kumarrutaan maahan, joskus pitemmäksikin aikaa. Musiikkikin on murheellista.

[…]

Mistä tulee valo ja kirkkaus paaston surumielisyyden keskelle? Luojan läsnäolosta tietenkin. Luomistyönsä aluksi hän sanoi: ”Tulkoon valo!” (1. Moos. 1: 4) Murhe johtuu siitä, että olemme etääntyneet tuosta valosta. Pitää päästä lähemmäs valon lähdettä, jos haluaa nähdä totuuden omasta elämästämme.”

Minua oli jo pitkään inspiroinut tämä paastonajan kirkas surumielisyys; meditatiivinen, harras ja hiljainen karaktääri, jonka halusin suodattaa tähän sävellykseen. Minulle oli siis varsin selvää, millaisen sävellyksen halusin tehdä, ja monelta osin Suuri paasto onnistuikin hyvin! Erityisen tyytyväinen olen ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa laulettavaan veisuun Nyt taivasten voimat sekä Pitkän perjantain prokimeneihin. Teoksen kokonaisuutta on tosin myös kritisoitu vähän liiankin pysähtyneeksi, minkä myös osittain allekirjoitan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi sävellys voinut sisältää muutaman vähän vauhdikkaamman osan. Mutta minkäs teet, paasto ei ole kovin vauhdikas..

Suuresta paastosta tuli vuoden 2013 jälkeen aika nopeasti osa Krysostomoksen kantaohjelmistoa. Se on helposti kuunneltava, suhteellisen yksinkertainen sävellys, minkä saa näppärästi kasaan lauantaiaamuna, ennen lauantai-illan konserttia. Jos eläisimme normaalia normaalia, alkaisivat Suuren paaston konsertit olla kohta käsillä.

Mutta koska näin ei ole, pitää tyytyä siihen, mitä on: Suuri paasto on kuultavissa Spotifyssa, mutta sen voi myös tilata suoraan kuoroltamme. Nyt kannattaakin käyttää hyväksi kampanja-alennustamme, sillä myymme kaikkia levyjämme aina helmikuun loppuun asti 10€ kappalehintaan. Erityisesti nyt kun elämme valmistusviikkojen aikaa, Suuri paasto on erinomainen lisä soittolistalle.

* Kyseessä olivat teokset Tulkaa ylistäkäämme ikimuistettavaa Joosefia sekä Älä itke äitini. Kaari -ensemble levytti Rukoushuokaukset vuonna 2020 ja levy ilmestyi vielä saman vuonna. Kyseessä on erinomainen voimannäyte yhdeltä Suomen parhaista naiskuoroista. Suosittelen lämpimästi! Levyn voi tilata täältä.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram