Kamarikuoro Krysostomos juhlii 20-vuotista taivaltaan uuden Vigilian kantaesityksellä

Uutta ortodoksista kirkkomusiikkia esittävä Kamarikuoro Krysostomos täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Kuoronjohtaja-säveltäjä Mikko Sidoroffin vuonna 2003 perustama kuoro aloitti toimintansa hänen Panihida-teoksensa (ortodoksinen muistopalvelus) kantaesityksellä. Sittemmin kuoro on kantaesittänyt uutta musiikkia lähes vuosittain useilta suomalaisilta säveltäjiltä. Mikko Sidoroffin teokset ovat kuuluneet kuoron perusrepertoaariin koko sen toiminnan ajan.

Juhlavuoden huipentumana Kamarikuoro Krysostomos kantaesittää Mikko Sidoroffin vuonna 2023 valmistuneen, ruotsinkielisen Vigilia -teoksen. ”Olin säveltänyt Vigiliasta jo kolme osaa vuonna 2020. Kun mietin tälle juhlavuodelle suurempaa teoskokonaisuutta, päätin säveltää tämän teoksen loppuun”, summaa säveltäjä Mikko Sidoroff. ”Vigiliaa ei tiettävästi ole koskaan aikaisemmin sävelletty ruotsiksi, mikä tekee siitä varsin ainutlaatuisen. Teoksessa on myös hyödynnetty varsin uutta, isä Mikael Sundkvistin toimittamaa käännöstä.”

Vigilia-jumalanpalvelus on slaaveilta periytynyt tapa toimittaa ehtoo- ja aamupalvelus sekä. 1. hetken palvelus peräjälkeen. Kreikkalaisessa perinteessä kyseiset palvelukset toimitetaan irrallisina; ehtoopalvelus lauantai-iltana ja aamupalvelus sunnuntaiaamuna ennen liturgiaa eli ehtoollisjumalanpalvelusta. Normaalisti vigilia toimitetaan ortodoksisessa kirkossa aina lauantai-iltaisin sekä kirkollisina suurina juhlina. 

Mikko Sidoroffin Vigiliassa on viisitoista osaa. Hän on säveltänyt palveluksen niin sanotut kiinteät osat, jotka toistuvat viikoittain samanlaisena jokaisessa sunnuntaivigiliassa. ”Teos on näin ollen rakenteellisesti lähes identtinen Sergei Rahmaninovin Vigilian kanssa. Muita yhtäläisyyksiä ei taida oikein löytyä”, nauraa Sidoroff, joka itse pitää Rahmaninovin Vigiliaa yhtenä hienoimmista a cappella -sävellyksistä. ”Oma vigiliani on sävelletty kuusiääniselle sekakuorolle ja se kestää noin tunnin. Pitkien a cappella -teosten kanssa on aina haastavaa saada aikaan jännite, joka kestää aina alusta loppuun saakka. Itselleni jäi sävellyksestä hyvä fiilis, mutta sävellyksen lopullinen toimivuus testataan vasta syyskuussa, kun pääsemme harjoittelemaan sitä ensimmäistä kertaa.”

Uuden suomalaisen ortodoksisen kirkkomusiikin esittäminen on Mikko Sidoroffille ja Krysostomos-kuorolle sydämenasia. Tähän mennessä kuoron pääasiallinen laulukieli on ollut suomi. Sidoroff pitääkin tärkeänä, että nyt kuultava teos esitetään toisella kotimaisella: ”Ruotsin kieli kuuluu suomalaisuuteen yhtä lailla, kuin suomi. Se on myös kielenä äärettömän kaunis ja laulullinen, mikä teki myös säveltämisestä mielekästä”. Hän iloitsee myös siitä, miten teos, sen sävellystyö ja esitys ovat saaneet varsin merkittävää, ulkopuolista tukea: ”Vaikka tämä musiikkityyli onkin marginaalista, toimintaamme arvostetaan varsin laajasti. Tätä sävellystyötä olivat tukemassa Svenska Kulturfonden, Suomen ortodoksinen kirkko sekä Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto. Tuntuu upealta, että työtämme arvostetaan!” 

Kamarikuoro Krysostomos kantaesittää Mikko Sidoroffin sävellyksen Vigilia Porvoon Tuomiokirkossa lauantaina 14.10.2023 klo 19.00 ja sunnuntaina 15.10.2023 klo 16.00 Loviisan kirkossa. Konsertteihin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 10 €.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram