Konsertit  >>

Ehtooveisut

9.10.2022 klo 14:00
Uspenskin katedraali, Helsinki

Syksyllä 2022 kaksi korkeatasoista kamarikuoroa yhdistää voimansa, kun turkulainen Key Ensemble ja valtakunnallisesti toimiva Krysostomos kantaesittävät säveltäjä Mikko Heiniöltä tilatun teoksen Ehtooveisut. Sävellys on kuorojen yhteistilaus, joka valmistui jo vuonna 2020. Koronapandemian takia teos kantaesitetään nyt muutaman vuoden viipeellä Turun Betel-kirkossa ja Helsingin Uspenskin katedraalissa.

Ehtooveisut-sävellys jakaantuu neljään osaan pohjautuen vanhaan valamolaiseen sävelmään. Säveltäjä itse kuvailee teostaan näin: ”Olen aiemmin säveltänyt laajan kuoroteoksen Ilta ja kokenut siis inspiroiviksi päättyvään päivään liittyvät värit, ajatukset ja tunteet. Ehtooveisuni neljä osaa tarjoavat neljä erilaista näkökulmaa yhteen ja samaan valamolaiseen sävelmään ja tekstiin. Mitään muuta tekstiä ei sarjassa ole, ei edes osien otsikoissa.”

Konsertissa kuullaan kuoroja Mikko Sidoroffin johdolla yhdessä ja erikseen. Key Ensemble esittää Frank Martinin vuosina 1922/26 valmistuneen Kaksoiskuoromessun, jota sveitsiläinen säveltäjä piti omana henkilökohtaisena, musiikillisena uskontunnustuksenaan. Teos onkin hyvin emotionaalinen, ja sen tiivis, seesteinen rakenne vaikuttaa yleisöön voimakkaasti. Tämä vasta vuonna 1962 Alankomaissa kantaesitetty mittava messukokonaisuus on kasvattanut suosiotaan tasaisesti ja lukeutuukin 1900-luvun kuorokirjallisuuden merkittävimpiin teoksiin.

Kamarikuoro Krysostomos laulaa konsertissa uusia suomalaista ortodoksisia kirkkomusiikkiteoksia. Näistä mainittakoon turkulaisen Arttu Punkkisen joulukuussa 2021 kantaesitetyt Kaksi laulua liturgiasta (Kerubiveisu sekä Isä meidän) sekä Mikko Sidoroffin Tre Heliga Hymner, jotka Sidoroff sävelsi jatkotilauksena Bel Canto -kuorolle voitettuaan tämän pietarsaarelaisen sekakuoron järjestämän sävellyskilpailun vuonna 2018. Myös tuon kilpailun voittajakappale Nu firar himmelens makter esitetään tässä konsertissa. Nämä ruotsinkieliset ortodoksiset sävellykset toimivat johdantona Sidoroffin uudelle teokselle, kokonaan ruotsinkieliselle Vigilalle, jonka kuoro kantaesittää 20-vuotisjuhlavuonnaan 2023. 

Kuorot esittävät yhdessä myös osia Lauri Mäntysaaren vuosina 2015–16 valmistuneesta Vigiliasta, jonka Krysostomos kantaesitti kahdessa osassa: Ehtoopalveluksen jumalanpalveluksen yhteydessä syksyllä 2016 ja Aamupalveluksen vuotta myöhemmin konserttiversiona. Key Ensemble esitti teoksen ensimmäisen kokonaiskonserttiversion tämän vuoden 2. pääsiäispäivänä.

Kamarikuoro Krysostomos
Key Ensemble
Mikko Sidoroff, johtaja

Liput 20/15/10 €

Tilaa lippusi oheisella lomakkeella. Antamiesi tietojen pohjalta lähetämme sinulle laskun sekä lipun / liput pdf-tiedostoina ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Ennakkolippujen myynti loppuu sunnuntaina 9.10. klo 8.00

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Laskut ja liput tehdään ihmisvoimin, joten vasteaika on joitakin tunteja vuorokauden ajasta riippuen, maksimissaan kuitenkin vuorokausi. Tarvittaessa ota yhteys taloudenhoitajaan: taloudenhoitaja@kamarikuorokrysostomos.fi

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram