Uutisia

21.1.2021

Ville Matvejeff: Vaeltajan laulu 2/2


Vaeltajan lauluilla viitataan Suomen ortodoksisen kirkon toimittamaan laulukirjaan, joka oli Karjalan evakkojen ahkerassa käytössä toisen maailmansodan jälkeen. Kyseessä on hengellisten laulujen kokoelma, jonka kantavina teemoina ovat ortodoksinen usko, elämäntapa, sekä kaipaus kadotettuja synnyinsijoja kohtaan. Eräs rakastetuimpia Vaeltajan lauluja oli arkkipiispa Paavalin säveltämä ja igumeni Haritonin sanoittama Taas hopealle välkkyy vedet aavat. Laulu kertoo kaipuusta Laatokan Valamon luostariin, joka jouduttiin evakuoimaan sodan jaloista. Tämän kappaleen runo toimi myös Ville Matvejeffin inspiraation lähteenä teokselle Vaeltajan laulu ja hän käyttikin sävellyksessään sen ensimmäistä, kolmatta ja seitsemättä säkeistöä. Kamarikuoro Krysostomos laulaa Rauhaisa Valkeus -levyllä arkkipiispa Paavalin sävellyksen ikään kuin alkusoittona Ville Matvejeffin teokselle. Hauska sattuma, että molempien sävellaji on f-molli! On myös mahtavaa, että kyseiseen sävellykseen löytyi hieno koraalisovitus Virpi Leppäseltä, jonka teoksia levy muutenkin sisältää. Näin ollen äänitteen kokonaisuudesta tuli tältäkin osin ehyt ja yhtenäinen.

Taas hopealle välkkyy vedet aavat

Taas hopealle välkkyy vedet aavat
ja laiva kulkee hiljaa keinuen.
Vaan sydäntäni viiltää kaipuun haavat.
Sumentaa silmän kyynel suolainen.

Miks sydän parka huokaa raskahasti
ja miksi mieli velloo ees ja taas?
Kysymys vanha loppumattomasti
niin haet, haet turhaan valkamaa.

Hyvästi jää saareni, ainoani,
hyvästi jääkää paikat pyhät niin
kupolit, kultaristit kirkoissani,
hyvästi jääkää; vaiko näkemiin?

Näin kadotessa sineen taivaanrannan
silmäni hiutuessa ikävään
kuvasi mielessäni minä kannan,
sen muiston maisemassa nään.

Kas sama Herra siellä on ja täällä,
näin pyhä usko kokee lohduttaa;
vaan kaipuu siteellänsä sinnikkäällä
kuin synti vaeltajaa vainoaa.

Valamo rakkain paikka maailmassa,
sanani liian köyhät kiitokseen,
vaan murheessansa häälyy ankeassa
ei yllä ylistyksen korkeuteen.

Enkeli pyhän saaren siunaa meitä,
tiedäthän tiemme johdon oikeaan;
väkevyys taivaan tue väsyneitä,
kuljeta laivaa murheen ulapan.

Suom. Aari Surakka; tämä tieto puuttuu valitettavasti kuoromme Rauhaisa Valkeus -levyn kansilehden tiedoista

Ville Matvejeff kuvaa teostaan Vaeltajan laulu kolmitahoiseksi, huokauksenomaiseksi rukouselegiaksi. Teoksen perusajatuksena on hengellinen ongelma kiintymisestä maallisiin paikkoihin ja asioihin. Kirkko opettaa ihmisiä irtaantumaan maallisesta. Kuitenkin Vaeltajan laulun kertojan kaipaus rakkaalle saarelle on vahva, ja lähenee pyhyyden kokemusta. Ikävällä ja kaipauksella onkin tarkoituksensa ja laulussa tuodaan esiin luottamus Jumalan varjelukseen. Sen vuoksi Vaeltajan laulu huipentuu isä Johannes Krysostomoksen toteamukseen: ”Herra, sinä tiedät, mitä teet ja niin kuin käsket, niin tapahtukoon sinun tahtosi minussakin, syntisessä, sillä ylistetty olet sinä iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.”

Kuten aiemmin kerroin, Vaeltajan laulu on iso teos. Se oli kestoltaan (n. 12 minuuttia), muodoltaan ja laajuudeltaan laaja ja vaati verraten suuren esityskoneiston. Suhtaudun lähtökohtaisesti pienellä varauksella a cappella -kuoroteoksiin, joiden kokonaiskesto ylittää kymmenen minuuttia. Kuulostaa kulmikkaalta, mutta syy tähän on käytännöllinen; ensiksikin sävellyksellisen intensiteetin ylläpitäminen on vaikeaa, mitä pidempi kappaleesta tulee. Toisekseen sävellyksen pitkä kesto asettaa esittäjille isoja haasteita jaksamisen ja sitä kautta intonaation eli sävelpuhtauden suhteen. Olin siis hivenen huolestunut siitä, miten saisimme Vaeltajan laulun onnistumaan, varsinkin kun kuoromme oli aika pieni. Enkä valehtele; ei tämä teos ihan joka keikalla putkeen mennyt..

Aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, miten saimme rekrytoitua kuoroomme uusia laulajia Vaeltajan laulun kantaesitykseen, ja monet näistä uusista laulajista löysivät Krysiksestä uuden musiikillisen kodin. Tämä on totta, mutta ei meillä rekrytoinnin jälkeenkään mikään suurkuoro ollut: Rauhaisa Valkeus -levyllä laulaa 23 laulajaa, mikä ei ole kovin paljon ajatellen, miten Vaeltajan laulun jokainen yksittäinen stemma jakaantuu lähes kauttaaltaan kahteen divisiin (sopraano 1, sopraano 2, altto 1, altto 2 jne.). Muistelen Kare Eskolan (YLEn musiikkikriitikon) kritisoineenkin: ”Krysostomos on Suomen paras ortodoksinen kuoro, mutta mihin se riittää?” Vaeltajan laulun kohdalla hän tokaisi kuoron pakertavan liian vaikean kappaleen kimpussa. En ole samaa mieltä, että kappale olisi ollut meille liian vaikea, mutta tottahan se olisi isommalla kuorolla vielä paremmin onnistunut. Olosuhteisiin nähden äänitys on kuitenkin mielestäni loistava, ja jokaisen laulaja ylitti itsensä moninkertaisesti.

Vaikka Vaeltajan laulu on kestollisesti pitkä, vaativa ja paikoin raskaskin, on se myös kaunis ja palkitseva. Sen romanttiset melodiakaarrokset, ajoittain välähtävät ahtaat harmoniat ja melankolinen tunnelma kutovat yhteen monia erilaisia tunnetiloja; kaipaus, suru ja ikävä ovat kouriintuntuvasti kuultavissa, mutta myös lohdutus ja lupaus paremmasta. Vaeltajan laulu on myös joiltain osin lähes visuaalinen kokemus, sillä musiikkia kuunnellessa mielessä välähtää Laatokan ääretön horisontti, jonka takana jossain kaukana nousee Valamon saari kultaisine kupoleineen. Mielestäni Ville on päivittänyt igumeni Haritonin ja arkkipiispa Paavalin pienen laulun kaipauksesta taidokkaasti uudelle vuosituhannelle ja luonut sen ympärille hienot puitteet. Soisinkin tämän laulun soivan useammin, eikä pelkästään Krysostomoksen konserteissa.

Vaeltajan laulu ja Taas hopealle välkkyy vedet aavat löytyvät Spotifystä levyltä Rauhaisa Valkeus. Levyn voi myös tilata täältä.

<< Takaisin
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram