Virpi Leppänen oli pitkään eräänlainen ortodoksisen kirkon mysteerinainen. Jo lapsuudesta muistan löytäneeni Kiuruveden kirkon pölyisestä nuottikaapista toinen toistaan hienompia sävellyksiä ja sovituksia, joiden nurkassa luki ”V.L”. Kukaan ei vain tuntunut tietävän hänestä mitään. Eräänkin kirkkomusiikkiäänitteen kansilehdykässä luki, ettei Leppäsestä ole saatavilla tarkempaa tietoa, kuin että hän on säveltänyt ja sovittanut ortodoksista kirkkomusiikkia.
Leppäsen musiikki tuli minulle entistä tutummaksi 2001–2004 Kuopion pyhän Nikolaoksen Katedraalikuorossa ja myöhemmin perustamassani Kamarikuoro Krysostomoksessa, jonka kanssa esitimme ja levytimme suuren osan hänen ortodoksisesta tuotannostaan. Mitä enemmän hänen musiikkiinsa syvennyin, sitä suuremmaksi kiinnostus tätä henkilöhahmoa kohtaan kasvoi. Elettiin vuotta 2007, jolloin oma valmistumiseni Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta (nyk. Metropolia) alkoi häämöttää. Tielläni oli enää yksi varsin mittava urakka: opinnäytetyö. Sen varjolla päätin ratkaista Virpi Leppäsen arvoituksen.
”Satuttekohan Te olemaan SE Virpi Leppänen, joka on säveltänyt hienoa kirkkomusiikkia? Haluaisin koota opinnäytetyöni teidän säveltämästänne musiikista.”
Lähetin muutamia kirjeitä niille Virpi Leppäsille, joiden osoitteet sain haalittua kasaan. Eräs heistä kirjoittikin, ettei hän sopinut kirjeessäni esittämääni kuvaukseen, mutta toivotti projektille paljon tsemppiä: ”Kuulostaa todella mielenkiintoiselta!” Lopulta postimies kantoi kotiini kauniin, tarroilla koristellun, hienolle paperille koneella kirjoitetun kirjeen. Ja näin oli Virpi Leppänen löytynyt!
Huvittavaa tässä kaikessa oli se, että ei Virpi minnekään kadonnut ollut! Hän asui Helsingissä, minkä johdosta tapaaminen hänen kanssaan järjestyi varsin helposti Senaatintorin Cafe Engelissä. Tapasimme useampaankin otteeseen haastattelujen merkeissä ja jatkoimme yhteydenpitoa sähköpostitse.
Alkuperäinen kiinnostukseni Virpiä kohtaan oli herännyt ortodoksisesta kirkkomusiikista, mutta tutustuttuani häneen paremmin tajusin, että hänen taitelijuutensa oli paljon laajempaa käsittäen monia eri osa-alueita; modernia maailmanrunoutta, filosofiaa, yhteiskunnallisia kysymyksiä, musiikkia ja kirjallisuutta. Lopulta päätin toteuttaa opinnäytetyöni kolmiosaisena, josta yksi käsitteli Leppäsen henkilökuvaa ja toinen hänen filosofiaansa. Kolmas osa oli omistettu hänen säveltämälleen ortodoksiselle kirkkomusiikille ja tähän osa-alueeseen kuului myös teosluettelo nuottiliitteineen.
Ortodoksisen kirkkomusiikin arvoitus selvisi prosessin myötä. Kävi ilmi, että Virpi oli opettanut vuoden ajan musiikkiaineita Kuopion pappisseminaarissa 70 -luvun alussa, tutustuttuaan arkkipiispa Paavaliin. Tuolta ajalta ovat myös peräisin hänen ortodoksiset sävellyksensä, joita hän teki alun perin arkkipiispan johtamalle Hymnidia -kuorolle. Tämän jälkeen elämä heitteli Virpiä puolelta toiselle: Sibelius-Akatemiasta valmistuneena muusikkona hän jatkoi opetustyötä lähes kymmenen vuotta Akatemian teoria-aineiden osastolla (1977-1986), jonka jälkeen erinäiset kiinnostuksen kohteet vaihtuivat tiuhaa tahtia: Milloin markkinointia, liiketaloutta, tulevaisuudentutkimusta, innovaatioyrittäjyyttä; kerran hänellä oli mielessä perustaa myös nanoteknologiaan perustuva kasvuyritys, joka tosin jäi vain haaveeksi. Useita vuosia vierähti myös elektroniikkakokoonpanotehtävissä tehtaassa, jonka jälkeen vuorossa oli työ terveydenhuolto-oppilaitoksen kirjastossa. Mikään työelämän käänteistä ei kuitenkaan rauhoittanut tulisieluista taiteilijaa, minkä johdosta Virpi löysi 90-luvulla musiikin uudelleen, modernin maailmanrunouden käännöstöiden ohella. Nykyään (sikäli kun tiedän) hän toimii edelleen vapaana taiteilijana.
Virpin elämää jaksottui selkeästi eri vaiheisiin kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kun yksi projekti oli saatu päätökseen, seurasi tätä toinen. Näin kävi myös ortodoksiselle kirkkomusiikillekin. Kun kysyin häneltä, miten tärkeänä hän kokee hänen ortodoksisen kirkkomusiikkinsa esittämisen, hän vastasi: ”Tärkeämpää, kuin sen esittäminen, on musiikin olemassaolo. Nyt kun sävellysprosessista on kulunut jo lähes 40 vuotta, teokset eivät ole minulle enää läsnä olevia. Se on, kuin asuisi talossa, jossa on rivi huoneita vieri vieressä. Kirkkomusiikkini on jossain noista huoneista, jonka ohi olen kulkenut kauan sitten. Ja tästä huoneesta, jossa nyt olen, on rajoitettu näkyvyys sinne.”
Virpi ihaili ja piti suuressa arvossa monia filosofeja, unohdettuja ja hyljeksittyjä taiteilijoita ja ”jumalhulluja”, jotka kasvattivat uusilla ajatuksillaan ja innovaatioillaan ihmiskunnan käsitystä elämästä ja maailmasta; he toivat pimeyteen valoa, ollen itse maailmaa valaisevia lamppuja. Tähän hän tokaisi: ”Intuitiot ja innovaatiot ovat kulttuurille sama, kuin immuunijärjestelmä ruumiille: jotain, joka ehkäisee romahduksen.”
Jälkeen päin selaillessani opinnäytetyötäni ymmärrän, etten silloin nuorena aikuisena ihan tajunnut, miten merkittävä tuo kohtaaminen Virpin kanssa oli. Hän ei ehkä ole maailman kuuluisin taiteilija, eikä hän sellainen halua ollakaan. Mutta hänen määrätietoisuudessaan, tinkimättömyydessään ja rohkeudessaan oli kuitenkin jotain sellaista, josta jokainen taitelija voi ottaa opikseen.
Yhteydenpitoni Virpin kanssa on sittemmin ehtynyt ja kohtaamisemme ovat jääneet yhteen noista huoneista, joista aiemmin kerroin. En sano tätä kuitenkaan haikeudella, vaan päinvastoin: Olen erittäin iloinen, että ratkaisin Virpi Leppäsen ”arvoituksen” ja sain tutustua häneen ja hänen ajatuksiinsa paremmin. Lisäksi jokainen, joka haluaa tietää hänestä lisää, voi kävellä Metropolian kirjastoon ja lainata opinnäytetyöni ”Pyhän Ulottuvuudessa – Virpi Leppänen, ortodoksisen kirkkomusiikin säveltäjänä ja sovittajana”.
Loppuun haluan vielä todeta, että Virpin ortodoksinen musiikki ei ole unohtunut! Hänen hienovaraisesti sovittamansa valamolaiset ja znamennyi -sävelmät ovat kauniita ja täynnä autenttista herkkyyttä. Niitä voi kuulla mm. levyltämme Rauhaisa Valkeus.
Kiittäkää Herran nimeä (znamennyi-sävelmä)
Ehtoohymni (valamolainen sävelmä)
Armahda meitä, Herran armahda meitä (valamolainen sävelmä)
Maistakaa ja katsokaa (valamolainen sävelmä)
Ylösnousemustropari I (znamennyi-sävelmä)
Ylösnousemustropari II (znamennyi-sävelmä)