Uutisia

25.1.2017

Yhteistyöproduktio Ortodoksisen kamarikuoron kanssa


Ortodoksinen kamarikuoro

Kamarikuoro Krysostomos toteuttaa vuoden 2017 aikana merkittävän yhteistyöproduktion Ortodoksisen kamarikuoron kanssa. Kuorot laulavat yhteistyössä Lauri Mäntysaaren Vigilian toisen osan Aamupalveluksen Uspenskin katedraalissa pyhäinpäivänä 4.11.2017. Tarkempi kellonaika tarkentuu helmikuun 2017 aikana.

Lauri Mäntysaaren mittavan Vigilian ensimmäinen osa, Ehtoopalvelus kantaesitettiin niin ikään Uspenskissa vuoden 2014 pyhäinpäivänä. "Aamupalvelus on Ehtoopalvelusta laajempi ja haastavampi kokonaisuus", luonnehtii Kamarikuoro Krysostomoksen taiteellinen johtaja Mikko Sidoroff. "On hienoa, että saamme tämän upean teoksen kantaesittämiseen laajemmat hartiat. Näin teos pääsee oikeuksiinsa!"

Ortodoksinen Kamarikuoro on vuonna 1995 perustettu, ortodoksista kirkkomusiikkia esittävä ja Krysostomoksen tavoin viikonloppuperiodeittain kokoontuva projektikuoro. Kuoro on niittänyt mainetta erityisesti romantiikan ajan ortodoksisen kirkkomusiikin esittäjänä. Kuoro on julkaissut yhteensä seitsemän levyä, joista viimeisimmällä kuoro tulkitsee Oavel Tshesnokovin Panihidan suomenkielisen sovituksen.

Kamarikuoro Krysostomosta voi kuulla vuoden 2017 aikana myös Kuusankosken kirkossa 11.3.2017 klo 16. Tuolloin kuoro esittää Mikko Sidoroffin sävellyksen Suuri paasto. Konsertin solistina vierailee Teppo Lampela.

<< Takaisin
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram