Kuoroille tulee usein vastaan teoksia, joiden todellinen merkittävyys paljastuu vasta vuosien päästä. Näin pääsi käymään Kamarikuoro Krysostomoksen ensimmäiselle tilausteokselle, Ville Matvejeffin Vaeltajan laululle (2009).
Teos syntyi Kamarikuoro Krysostomoksen eräänlaisen murroksen saumakohtaan. Elettiin syksyä 2008, jolloin takana oli unohtumattomaksi ja legendaariseksikin julistettu Serbian-matka. Tällaisten huipentumien jälkeen koittaa kuorossa kuin kuorossa laskusuhdanne, niin meilläkin; moni Krysostomoksessa alkuaikoina laulanut kuopiolainen jättäytyi pois, ja koska kuorolla ei ollut aiempaa kokemusta rekrytoinnista, löysimme itsemme vähän kuin housut kintuista tilanteemme kanssa. Muutama konserttiperiodi jouduttiinkin vetämään varsin sammutetuin lyhdyin. Ja juuri tähän saumaan valmistui Villen suureellinen Vaeltajan laulu, eikä se todellakaan ollut teos pienelle kamarikuorolle…
Tutustuin Ville Matvejeffiin jossain vaiheessa Helsinkiin muuton jälkeen. Ville oli ja on edelleen äärettömän etevä, monipuolinen ja ennen kaikkea visionäärinen muusikko, eikä siis ole mikään yllätys, että hänestä on myöhemmin tullut melkoinen uraohjus, päätyen hyvinkin menestyksekkäisiin työtehtäviin, viimeksi Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestariksi ja Savonlinnan oopperajuhlien taiteelliseksi johtajaksi. Oli siis meidän onnemme, että toteutimme sävellystilauksen tuossa vaiheessa. Tokkopa Villen almanakkaan enää moisia mahtuisikaan.
Mutta takaisin vuoteen 2009. Meillä on siis 12-minuuttinen kappale isolle kuorolle, jota meillä ei ollut. Tästäkin selvittiin! Kutsun tätä Krysiksen ihmeeksi, sillä jokaisesta tukalasta tilanteesta, johon olemme joutuneet, olemme selvinneet aina kunnialla. Tuona keväänä – kun Vaeltajan laulu sai kantaesityksensä Vaasan kuorofestivaaleilla – rekrytoimme riveihin paljon ”avustajia”, joiden lähtökohtainen tarkoitus oli avustaa lähinnä Vaeltajan laulun kantaesityksessä. Hyvin pian heille (avustajille) ja meille (vakiokrysisläisille) kävi selväksi, että he olivat sulautuneet osaksi Kamarikuoro Krysostomoksen vakiokokoonpanoa. Tästä alkoikin eräänlainen Krysostomoksen uusi nousukausi, sitten Panihidan.
Villen Vaeltajan laulu sulautui osaksi niin sanottua ”Rauhaisa Valkeus” konserttikokonaisuutta, mihin lukeutui ortodoksisia teoksia Virpi Leppäseltä ja Johann von Gardnerilta. Heidän teoksensa pohjautuivat vanhoihin ortodoksisiin melodioihin (valamolaisiin sekä znamenni-sävelmiin), joiden pohjalle sävelsin itsekin kolmen pienen veisun Valamo -sarjan. Vaeltajan laulu oli tämän ohjelmiston ehdoton kruunu. Teoksen vaativuus pakotti myös kuoron monilta osin pois mukavuusalueelta, mikä karaisi Krysostomoksen yhtenäissointia ja nosti sen siten aivan uudelle tasolle.
Toteutimme Rauhaisa Valkeus -konsertteja todella paljon vuoden 2010 aikana ja seuraavan vuoden tammikuussa olimmekin valmiit sen levytykseen Valamon luostarissa. Mielestäni äänityksestä tuli yksi kuoron parhaista ja kuuntelen sitä edelleen mielelläni.
Villen teos jäi tuon äänityksen jälkeen pitkään ohjelmistostamme pois, mutta se poiki jatkotilauksen Ehtooveisun vuonna 2011. Ehtooveisua olemmekin sittemmin laulaneet paljon ja se on Vaeltajan lauluun verrattuna helpompi toteuttaa. Vaeltajan laulu sai revanssinsa vuonna 2018, kun esitimme sen Krysostomoksen 15-vuotisjuhlakonsertissa. Teos on pitkän kestonsa takia työläs, mutta erittäin palkitseva! Siitä, millainen teos tarkalleen ottaen on, kerron seuraavassa tekstissäni.
Vaeltajan laulu löytyy Spotifystä levyltä Rauhaisa Valkeus. Levyn voi myös tilata täältä.