Kamarikuoro Krysostomos

Kamarikuoro Krysostomos on korkeatasoinen, valtakunnallisesti toimiva, ennakkoluuloton sekakuoro, joka on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tasokkaimmista ortodoksisista kuoroista. Vuonna 2003 kantaesitetystä ja vuoden 2007 kuorolevyksi valitusta Panihidasta on muodostunut kuoron ”merkkituote”, jota yhä esitetään suurella menestyksellä eri puolilla Suomea.

Kuoro esiintyy vuosittain useilla eri paikkakunnilla Suomessa sekä toisinaan myös ulkomailla. Kuoron perustaja ja taiteellinen johtaja Mikko Sidoroff työskentelee nykyään kuoronjohtajana Saksassa, mutta Krysostomoksen periodiluonteinen työskentely mahdollistaa sen, että Sidoroff pystyy edelleen johtamaan myös Krysostomosta.

Osa kuoron toimintaideaa on tuoda uutta ortodoksista musiikkia tunnetuksi kantaesityksin. Kuoro ottaa eri säveltäjien tilausteoksia säännöllisesti ohjelmistoonsa, viimeisimpänä Jennah Vainiolta, Mikko Heiniöltä, Arttu Punkkiselta ja Pasi Lyytikäiseltä.

Vuonna 2026 Kamarikuoro Krysostomos julkaisi viidennen äänitteensä joka sisältää Mikko Sidoroffin ruotsinkielisen Vigilian. Lisäksi kuoro äänitti tammikuussa Sidoroffin vuonna 2020 säveltämän Pääsiäiskanonin. Äänite on osa Kamarikuoro Krysostomoksen pidempiaikaista projektia, jonka tarkoituksena on taltioida kaikki kuoron tilaamat ortodoksiset teokset. Tämän lisäksi Kamarikuoro Krysostomos esiintyi Alavudella ja Ilmajoella, jossa se laulaa Mikko Sidoroffin sävellyksen Suuri paasto. Ennen kesätaukoa Krysostomosta voi kuulla helatorstaina Janakkalassa.

Syksyllä 2026 Kamarikuoro Krysostomos toteuttaa kiertueen Tampereelle, Joensuuhun ja Jyväskylään. Kiertueella kuoroa voi kuulla yhdessä paikallisten ortodoksisten kirkkokuorojen kanssa.

Kaikissa konserteissamme käsiohjelman/pääsymaksun voi maksaa käteisellä, kortilla tai MobilePaylla.


Tulevia konsertteja

Menneitä konsertteja

14.5.2026 18:00
Janakkalan Pyhän Laurin kirkko
26.4.2026 14:00
Uspenskin katedraali
4.4.2026 23:30
Uspenskin katedraali, Helsinki
14.3.2026 18:00
Alavuden kirkko
14.3.2026 15:00
Ilmajoen kirkko
Näytä lisää...

Kuoro Facebookissa

Kamarikuoro Krysostomos

2 months 1 week ago

Marja Mustakallio arvosteli Kamarikuoro Krysostomoksen Vigilia -levyn: Viisi tähteä! :) kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/levykatsaus/levykatsaus-mikko-sidoroff-hannu-virtanen-topi-korhonen-kerho/ Tilaa levy kuoron nettisivuilta kamarikuorokrysostomos.fi tai kuuntele suoratoistopalvelusta.

Kamarikuoro Krysostomos

3 months 3 weeks ago

Kamarikuoro Krysostomoksen tämän kevään viimeinen konsertti kuullaan nyt helatorstaina.Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa. Ohjelmistossa on Kamarikuoro Krysostomokselle sävellettyjä ja kuoron kantaesittämiä teoksia eri vuosilta. Olet lämpimästi

Kamarikuoro Krysostomos

4 months 1 week ago

Vigilia -levymme on kuultavissa nyt myös Sotifyssä. open.spotify.com/album/4ZPzjUAz87txCRcpiwSmGm?si=n3iGMW_USw2NxD9QMc6-YQ

Kamarikuoro Krysostomos

4 months 2 weeks ago

Kamarikuoro Krysostomos kiittää kaikkia levynjulkistamiskonserttiin osallistuneita niin paikan päällä, kuin striimin välityksellä. Samoin sydämellinen kiitos kaikille ortodoksisille kirkkolaulupäiville osallistuneille kirkkokuorolaisille ja kanttoreille! XB! Oheisen linkin

Kamarikuoro Krysostomos päivitti kansikuvansa.

4 months 2 weeks ago

Kuoro Instagramissa

Kamarikuoro Krysostomos julkistaa sunnuntaina 26.4.2026 klo 14 Uspenskin katedraalissa viidennen äänitteensä, joka sisältää Mikko Sidoroffin…Kamarikuoro Krysostomos julkistaa sunnuntaina 26.4.2026 klo 14 Uspenskin katedraalissa viidennen äänitteensä, joka sisältää Mikko Sidoroffin vuonna 2023 Kamarikuoro Krysostomoksen 20-vuotisjuhlaan…
Kamarikuoro Krysostomos aloitti vuoden 2026 ahkeroimalla uuden äänityksen kimpussa. Hakapellon kappelissa Naantalissa äänitettiin Mikko Sidoroffin…
Kamarikuoro Krysostomos aloitti vuoden 2026 ahkeroimalla uuden äänityksen kimpussa. Hakapellon kappelissa Naantalissa äänitettiin Mikko Sidoroffin…
Kamarikuoro Krysostomos aloitti vuoden 2026 ahkeroimalla uuden äänityksen kimpussa. Hakapellon kappelissa Naantalissa äänitettiin Mikko Sidoroffin…+1 more
Kamarikuoro Krysostomos aloitti vuoden 2026 ahkeroimalla uuden äänityksen kimpussa. Hakapellon kappelissa Naantalissa äänitettiin Mikko Sidoroffin vuonna 2020 säveltämä pääsiäiskanoni, jonka…
Kiitos upeista konserteista Tammisaaressa ja Uspenskissa 29.-30.11.2025. Konserteissa kuultiin teoksia Jennah Vainiolta, Mikko Sidoroffilta ja…
Kiitos upeista konserteista Tammisaaressa ja Uspenskissa 29.-30.11.2025. Konserteissa kuultiin teoksia Jennah Vainiolta, Mikko Sidoroffilta ja…
Kiitos upeista konserteista Tammisaaressa ja Uspenskissa 29.-30.11.2025. Konserteissa kuultiin teoksia Jennah Vainiolta, Mikko Sidoroffilta ja…+2 more
Kiitos upeista konserteista Tammisaaressa ja Uspenskissa 29.-30.11.2025. Konserteissa kuultiin teoksia Jennah Vainiolta, Mikko Sidoroffilta ja Pekka Jalkaselta. Näiden konserttien myötä…
Ortodoksista kirkkomusiikkia ajasta aikaan Kamarikuoro Krysostomos esittelee Tammisaaressa ja Helsingissä laajan kattauksen uutta suomalaista ortodoksista…Ortodoksista kirkkomusiikkia ajasta aikaan Kamarikuoro Krysostomos esittelee Tammisaaressa ja Helsingissä laajan kattauksen uutta suomalaista ortodoksista kirkkomusiikkia: Konsertin keskeisenä teemana on…
Kamarikuoro Krysostomos hakee uusia tenoreita ja bassoja! Kamarikuoro Krysostomoksen jäsenet ovat kokeneita kuorolaulajia, jotka suhtautuvat…Kamarikuoro Krysostomos hakee uusia tenoreita ja bassoja! Kamarikuoro Krysostomoksen jäsenet ovat kokeneita kuorolaulajia, jotka suhtautuvat uuden ortodoksisen kirkkomusiikin esittämiseen intohimoisesti.…
Tervetuloa kuulemaan meitä lauantaina 15.3.2025 Nilsiään ja Kuopioon!Tervetuloa kuulemaan meitä lauantaina 15.3.2025 Nilsiään ja Kuopioon!

Ajankohtaisia uutisia

Mikko Sidoroffin Vigilia -levy julkistettiin


Kamarikuoro Krysostomoksen viides äänite Mikko Sidoroffin Vigilia julkistettiin sunnuntaina 26.4.2026 Uspenskin katedraalissa kuoron konsertin yhteydessä. Konsertti oli osa 20. ortodoksisia kirkkolaulupäiviä, joita vietettiin koko viikonlopun ajan. Levy ilmestyi edellisten äänitteiden tavoin Alba Records -levymerkillä ja sitä voi tilata niin Alban omasta verkkokaupasta kuin Kamarikuoro Krysostomokselta suoraan. Mikäli et päässyt kuulemaan levynjulkistuskonserttia, sen voi käydä katsomassa […]

Lue lisää...

Näytä kaikki uutiset
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram